Hevoset eivät enää kilpaile koneita vastaan
On vaikea keksiä materiaalista hyödykettä, jonka valmistamiseen kaivattaisiin erityisesti hevosta. Ihmisten tai rahdin matkat eivät enää hevosta tarvitse eikä peltotöissäkään enää hevosta kaivata Massey Fergusonin tilalle.
Hevoset eivät ole kuitenkaan kadonneet ja niillä on taloudellinen merkitys, vaikkakin huomattavasti pienempi verrattuna niiden aiempaan merkitykseen esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Hevosia pidetään harrastamisen, urheilun ja huvin vuoksi. Näissä kaikissa hevosen taidot ja kyvyt eivät kuitenkaan ole ratkaisevin tekijä. Hevosilla ei kilpailla, koska ne olisivat poikkeuksellisen nopeita. Hevosia ei käydä silittelemässä, koska ne olisivat mukavamman tuntuisia kuin mikään muu eläin tai kone.
Lähinnä kyse onkin siitä, että hevosia pidetään, koska ne ovat hevosia. Ominaisuus, joka siis pitää hevosta “töissä” on itse hevosuus, eivät enää sen fyysiset ominaisuudet erityisen vahvana ja nopeana työvoimana. Raveissa hevosten nopeus on ratkaiseva tekijä, mutta vain suhteessa muihin hevosiin. Radalle voisi helposti asettaa ralliauton ja voittaa leikiten nopeudessa, kunnes diskatuksi tuleminen auttaisi havaitsemaan, että nopeuden lisäksi kilpailijoissa kiehtoi juuri hevosuus.
Kuva 1. Koneet ovat korvanneet hevosen taitoja ja kykyjä.
Pääasiassa hevoset ovat kuitenkin muuttuneet tuotannontekijänä luonteltaan, ja monelta osin menettäneet sen: ravi- ja harrastushevoset myös tuottavat rahaa, mutta eivät kykyjensä vaan hevosuutensa takia. Vaikka yhteiskuntamme rakennetaankin pitkälti ihmisten ehdoilla, ovat hevoset olleet ilmeisesti niin olennainen osa ihmisten yhteiskuntaa, että niiden olennaisimpia ominaisuuksia ei ole voitu muuten korvata, vaan ne on haluttu säilyttää.
Ihmisyys ei ole tae työlle
Ihmiset eivät työntekijöinä poikkea juurikaan hevosesta. Kuten hevonen, on ihminenkin tuotannontekijä, joka työskentelee tuottaakseen tuotteen tai palvelun. Työ ei ole itseisarvo, eivätkä ihmiset käy töissä siksi, että palkkatyö kuuluisi välttämättömänä osana ihmisyyteen: niin kuninkaalliset, eläkäläiset kuin lapsetkin ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Ihmisyys ei siis luontaisesti johda työllisyyteen sen enempää kuin hevosuuskaan.
Työn tekeminen ei johdu ihmis- tai yksilöarvosta, vaan ihmisen ominaisuuksista, taidoista ja kyvyistä: työhön valittu ihminen suorittaa kyseiset tehtävät parhaimmin tai edullisimmin muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Lopulta nämä kaikki ovat korvattavissa jonkin muun suorittavan toimijan vastaavilla tai paremmilla ominaisuuksilla, taidoilla ja kyvyillä.
Samalla on toki havaittava, että kuten hevosuuskin, myös ihmisyys on monissa tapauksissa relevantti ominaisuus työn tai vastaavan toimen suorittamiseksi. Onko tästä kuitenkaan ammennettavissa töitä suurelle määrällä ihmisiä tulevaisuudessa, jos vastassamme ovat koneet joiden muut ominaisuudet, kyvyt ja taidot lähestyvät ihmisen vastaavia?
Iso kala, pieni lammikko
Ihminen on keksinyt koneita, joiden suorituskyky ylittää hevosen kyvyt, joiden ominaisuudet ja taidot ylittää hevosen ominaisuudet ja taidot. Hevonen on hävinnyt kisan koneita, tai ennemminkin ihmisen kekseliäisyyttä, vastaan lopullisesti. Tämä ajatus on historiallisesti todistettavissa ja myös intuitiivisesti helppo hyväksyä. Olemmehan lähes kaikilla tavoilla hevosia älykkäämpiä.
Analogia asettaa kysymyksen myös ihmisille: kun pystymme tekemään koneita, jotka pystyvät korvaamaan yhä suuremman osan ihmisistä yhä suuremmassa osassa töissä, voidaan myös kysyä jääkö osalle ihmisistä annettavaksi vain ihmisyytensä? Ja mitä tämä ihmisyys vaikkapa hevosuuteen verrattaessa on?
Applen perustajaosakas Hans Moravec kirjoittaa vuoden 1993 kirjoituksessaan “The Age of Robots” ihmisen ja koneen taitojen erilaisuudesta ja suhteellisuudesta. Moravec tuo esiin miten jo parivuotias ihmislapsi osaa lukuisia asioita, kuten tunnistaa kissan koirasta tai syödä lusikalla keittoa, joihin koneet eivät pysty (ja ovat niissä yhä kaksi vuosikymmentä kirjoitusta myöhemminkin huonoja). Toisaalta “vaikeammissa” tehtävissä, kuten laskennassa, koneet ovat ihmiseen verrattuna täysin ylivoimaisia. Kannattaa koettaa shakkia omaa tietokonetta vastaan ja pohtia, oletko strategisessa ja taktisessa ajattelussa ylivertainen olento.
“On the other hand, rational thinking, as in chess, is a newly acquired skill, perhaps less than one hundred thousand years old. The parts of our brain devoted to it are not well organized, and, in an absolute sense, we’re not very good at it. But until recently we had no competition to show us up.”
Älymme onkin siis kovin uusi ominaisuus suhteessa motorisiin kykyihimme, joita evoluutio on harjoitellut jo puoli miljardia vuotta. On virkistävä ajatus pohtia, ettemme olekaan älykkyyden saralla absoluuttisin termein kuin aloittelijoita, joilla ei vain ole ollut vastassa kunnon kilpailijaa. Nyt kun kilpailija on vihdon tietokoneiden muodossa löytynyt huomaamme, että häviämme yhä useammalla älykkyyttä vaativalla alalla.
Toistaiseksi meillä on olemassa ainakin yksi ala, jossa olemme ylivertaisia – luovuus. Kone ei ole todellisessa mielessä luova. Mutta tälläkin saralla kannattaa unohtaa hetkeksi nykyhetken suhteellinen ylivoimaisuutemme luovuudessa, ja hypätä absoluuttisten arvojen puolelle. Olemme toki luovia suhteessa kissoihin, kiviin ja nykyisiin supertietokoneisiin, mutta miten luovia olemme absoluuttisin termein. Tuskin voi väittää, että olemme luovan ajattelun ikuinen ja äärimmäinen huipentuma – jo yksin ihmisten keskuudessa luovuuspotentiaali eroaa hyvin paljon.
Näin ollen voi luovuuden suhteen lopulta käydä aivan kuten koneen kanssa shakissa – olimme hyviä vain suhteessa leijoniin ja mammutteihin, mutta todelliseen luovuuteen kykenevään koneeseen verrattuna olemmekin täysiä noviiseja. Todelliseen luovuuteen kykenevä kone saattaakin vielä joskus asettaa Shakespearen, Einsteinin ja Foucault’n aloittelijoiden tasolle suhteessa omiin taitoihinsa.
Miksi pakottaa töihin, kun pakkoa ei ole?
Kysymys, johon saatammekin tulevaisuudessa törmätä, voi olla raadollinen. Tulevatko ihmiset kehittämään koneita, jotka ylittäisivät kyvyissään ja taidoissaan, joidenkin tai kaikkien ihmisten kaikki kyvyt ja taidot, joista markkinoilla ollaan valmiita maksamaan edes minimipalkkaa?
Monet taloudellisesti merkittävistä taidoistamme ja kyvyistämme olemme ylittäneet jo kauan sitten, mutta kaikkien taitojen ja kykyjen ylitys on vaikeampi kysymys. Erityisesti kun otamme huomioon, että monet kyvyt, jotka eivät aiemmin olleet taloudellisesti merkityksellisiä ovat niitä nyt tai muuttuvat sellaisiksi tulevaisuudessa. Varmaa kuitenkin on, että olemme osallisina kilpajuoksussa koneiden nopeasti kehittyviä taitoja, kykyjä ja ominaisuuksia vastaan.
Muutos koskee kuitenkin eri ihmisiä eri aikoina. Nykyisen yhteiskunnan arvojen valossa ihmisyyteen liittyisi kaikkein olennaisimmin työ: kun Kokoomuksen Risikko haluaa uudistaa sosiaaliturvaa, on keskeisenä tavoitteena saada ihmiset työhön kiinni. Tällöin vaikkapa ostosten pussittaminen kassalla työttömyyskorvausta vastaan voidaan nähdä samalla tavalla osana ihmisyyttä kuin huviratsastus osana hevosuutta.
Ihmisyyden sitominen kiinni työhön on kuitenkin kurja ajatus: perinteisesti työ on osa vaihtokauppaa, jossa ihminen vapaaehtoisesti vaihtaa vapaa-aikaa työksi. Hevonen ihmisyhteiskunnan osana ei lopulta koskaan ole vapaa ja riippumaton, mutta ainakin toivomme ihmisten sitä olevan. Ehkäpä ratkaisu löytyykin ajasta, jolloin hevosilla oli vielä rooli yhteiskunnassa, ja jolloin Bertrand Russell kirjoitti ajatuksiaan joutilaisuudesta:
“The idea that the poor should have leisure has always been shocking to the rich.”
Automaatio saattaa hyvinkin tehdä monet, ellei kaikkia, asioita lopulta halvemmalla kuin ihmiset. Ehkäpä meidän olisi hyvä jo alkaa varautua näkemään, että vaurauden tuomaa vapaa-aikaa tulisi jakaa erityisesti heille, joiden kykyjä ja taitoja ei työnteossa pysty hyödyntämään.
Teknologinen murros ja politiikka 